niin päättyi meidän tarina

Vuonna 2012 elokuussa meijän tallille saapui uusi poni. Ja mä sain alkaa hoitamaan sitä. Kun se saapui meijän tallille, se pelkäsi kaikkea, oikeasti kaikkea. Autot, pyörät, liikkumaton traktori, lentävät lehdet, tuuli, sade, lastenkärryt, vesi ja hiekan rapina oli kamalaa ja tää poni pomppi kaikkialle niitä pakoon. Mä muistan tosi hyvin, kuinka tämän ponin kanssa jännitti mennä ulos tallista, ei siitä koskaan tiennyt millon se taas pomppaisi päälle tai karkaisi.

Poni opetti tälle pienelle tytölle paljon sisukkuuta ja ymmärrystä hevosia kohtaan. Se ei erityisemmin näyttänyt mitään luottamuksen merkkejä, seisoi vain korvat lörpöttäen hieman epäluuloisena karsinassaan. Se ei välittänyt rapsutuksista niinkuin muut ponit. Pieni tyttö ei kuitenkaan luovuttanut, satoi tai paistoi, tallille tultiin aina. 

Harjoittelu jatkui ja jossain vaiheessa tämä poni oli melkein kuin kaikki muutkin ponit. Vain pelottavimpia juttuja pelättiin ja syötelläkkin pystyi ilman toista käsiparia. 

Ja kuinkas nyt on. Hyvä kun korvaansa letkauttaa millekkään aikaisemmalle pelottavalle. Siitä kovasydämmisestä ponista kuoriutui sympaattinen iloinen poni, joka on innokas oppimaan uutta ja opettamaan pieniä ratsastajia. 

Eise poni vieläkään mulle hörise, niinkuin joskus unelmoin, mutta se on muuten parasta mitä mulle on käynyt. Meijän yhteinen aika  ei ole ollut ruusuilla tanssimista, mutta oisko pitänyt ? Kaikki työ, mitä mä tein, oli kaiken tän arvosta. Mä opin niin paljon. Nyt on meijän molempien kumminkin aika jatkaa kohti uusia seikkailuita ja haasteita. Kiitos kaikesta. Onneks me nähään vielä.

Camilla & Hugo 11.8.2012 - 25.10.2014 <3

© lotte, tuuli, sofia, anne, sara, roosa

Herranjestas, kun aika vierii kovaa kyytiä. Just vastahan mä alotin Hugon hoitamisen. Mä muistan kaiken hugon alku ajoista kuin eilisen.

Kun eilen kävelin tallin läpi, en mä voinut olla käymättä sen karsinassa, mahdottomuus. Siellä se oli iloisena vastassa. Rapsutin sitä otsasta niinkuin aina teen ja halasin ponia. Siinä mä rutistaessa mietin miten joskus asiat oli, miten ne meni ja miten nyt on. Ja hyvä kun en purskahtanut itkuun kunnolla, vain yksi kyynel vierähti. Ne muistot joissa koettiin epännistumisia, iloa, pettymystä, vaikeuksia, onnistumisia, pelkoa ja saavutuksia. Kaikki opettaisia ja kaikki niitä, jotka toi meidät tähän pisteeseen. 

Mutta onneksi toi poni on vielä täällä, eise minnekkään ole kadonnut.

Nyt tosiaan loppui meidän yhteinen taival, molemmat lähtee kohti uusia tuulia. Hugo saa uuden pienen hoitajan, jota se pääsee opettamaan niinkuin muakin ja musta tulee hevosen hoitaja. Uusi heppa Felix on nyt hun hoidokki. Ihan outoa.

Palaillaan, kenties pääsette kuulemaan enemmän tästä Felixistä !

It isn't how many ribbons you win or how much money you make, 

it is doing something you love and never giving up <3