Rakkautta ensi silmäyksellä

Eka erikoispostaus, hui! Tuli tälläinen mieleen, kun satun tällä hetkellä menemään omalla tunnilla eräällä tärkeällä poniinilla, Montanalla. Joillekkin ehkä yllätyksenä, mutta tämä kuvan kaunis tamma on opettanut mulle alkuvaiheissa ainakin tosi paljon ja tulee opettamaan vielä lisääkin, aivan varmasti. Kun tarkemmin ajattelee, missäköhän mä voisin ollakkin jos... Tarinahan menee näin...

<3 (c) Roosa

Olin ollut kaverini kanssa kilon tallilla alkeisleirillä. Olisin ehdottomasti halunnut alkaa harrastamaan ratsastusta kilossa, tuttu paikka, kivat hevoset ja mukava ope. Silloin en siis ollut käynyt missään muualla edes tutustumassa,  jos tuomarilankylän talutusratsastuksia ei lasketa. Kuitenkaan onneksi aikataulut eivät sopineet, sillä vain parilla tunnilla oli tilaa. Mua harmitti ihan älyttömästi ja olin jo sitä mieltä, että en mä ehkä sittenkään aloita ratsastusta. Äiti selvitteli talleja ja löysi läheltä Leppävaaran ratsastuskoulun ja sai kun saikin suostuteltua mut edes testaamaan tallia. Kun sitten suostuin, aloin selailemaan tallin poneja läpi, hitsi niitä oli paljon ainakin enemmän kuin kilossa!  Tykkäsin rautiasta hevosista, sillä kilossa mun hoitsu oli rautias. Silmiin pisti erityisesti tämä kaunis rautias tamma Montana. " Äiti kato tää on tosi nätti, mä haluun mennä tällä!"  "Muista, että se ope jakaa sellasen ponin sulle, jolla sun on hyvä mennä ekaa kertaa" Mua harmitti, koska montun esittelyssä luki, että Monttu ei ole tallin helpoimmasta päästä. Taisi sitten tulla syyskuu ja oli mun eka tunti. Etsin pitkään listasta omaa nimeäni ja kävinkin toimistossa kysymässä missä listat on, ja kun vihdoin löysin ne, mun kohdalla luki CAMILLA-MONTANA. Olin into pinkeenä ennen tuntia, mutta ekaa kertaa mun piti itse huolehtia, että poni tulee kuntoon. Onnekseni sain kuitenkin apua ja mars tunnille. Ratsastustunnin opettajana toimi Marttiina. Voltteja ,siirtymisiä, ja laukkaa. Ai mitä sä sanoit? Aaa... laukkaa okei... Ootko koskaan laukannu, pyöritin päätä. Okei, sisäjalka eteen ja toinen taakse. Ja poni laukkasi. Hymyilin siellä selässä varmaan hymy korvissa asti. Illalla ylpeenä kysyin äidiltä: Arvaa äiti kellä mä menin?! Montulla!

Montulla kesällä ilman satulaa esteitä 

Montun selkään kiipesin aika useinkin pienempänä ja muistan, että harjoitusravissa oli aivan ihanaa istua tämän ponin kyydissä, se oli niin tasaista. Ylitin ekat esteeni Montulla ja edelleen toinen peukalo suurempana, heh... Kävin ekaa kertaa maastossa montulla, jolloin se söi koko ajan puskista. Menin montulla myös ekaa kertaa ilman satulaa. Parit estekisat ollaan myös käyty, ei hyvällä menestyksellä kuitenkaan. Nyt kuitenkin mulla on sellainen pieni haave, jos saan jatkaa Montulla menemista. Okei, ei siitä sen enempää, koska mikään ei ole varmaa ;)

Mitäs piditte ekasta erikoispostauksesta? 
Olisitteko jaksaneet lukea pidempääkin?

Ensimakua viime  tunnista ;)